keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Koirakuvahaaste

Paikka ja hyppy -blogi järjesti kuvahaasteen, johon mekin osallistuimme.

Ideana on lisätä kymmenen eri kuvaa (joko kaikki yhteen postaukseen tai erillisiin postauksiin) omaan blogiinsa, jotka jollakin tapaa liittyvät yllä olevan kuvan sanoihin. Jokaisessa kuvassa täytyy esiintyä koira/koiria, muita kriteerejä ei näiden lisäksi ole.


HARRASTUS

Veto ♥

ILO


LUOTTAMUS


KOIRAKAVERI

Kaverikuvia on paljon, mutta tässä yksi omista suosikeista. Iloiset kaverukset. ♥

TAIDE


VAUHTI


IHMINEN


MUSTAVALKOINEN


HAUSKUUS

Lumo rakastaa kaivella kuoppia ja se on yleensä ihan hauska näky.. :D

LELU


lauantai 24. tammikuuta 2015

Selvillä vesillä

Vihdoin Jenin leuka on täysin entisellään! Murtumisesta on nyt kulunut reilut kaksi kuukautta. Kävimme viime viikolla toisella rokotuksella ja samalla lääkäri antoi luvan alkaa elämään täysin normaalia elämää! :) Jeni oli taas reipas oma itsensä ja saikin hurjan paljon kehuja. ♥ Lääkärin sanoin "case closed". Vihdoin voin lakata murehtimasta.

Erehdyin katselemaan vanhoja kuvia ja itkuhan siinä tuli. Tuska on liian tuoreessa muistissa. Itse en alkuun uskonut, että Jeni selviäsi. Halusin uskoa, mutta sitä pienen pennun kipua oli ihan kamala katsoa ja pelko valtasi mielen. Elettiin hetkessä ja päivä kerrallaan. Nopeasti Jeni kuitenkin näytti taistelijaluonteensa ja tässä sitä vaan ollaan! Tuosta pienestä riiviöstä on tullut minulle ihan uskomattoman rakas. Sinnikäs taistelijani, silmäteräni. ♥

Tämä aika on mennyt kyllä yllättävän nopeasti. Jenillä on nyt ikää jo 4kk, mihin mun pieni pentu katosi? :') Uusi pantakin piti ostaa, kun pentupanta jäi pieneksi. Sisäsiisteys on myös paremmalla mallilla, vaikka edelleen neiti kyllä sisällekin tekee jos ei tarpeeksi usein käytä ulkona. Vähän laiskoja ollaan oltu, täytyy myöntää. :D Uskon Jenille jääneen myös vähän tavaksi tehdä heti sisälle hädän yllätettyä, koska leuan murtumisen takia Jeniä ei alkuun voinut ulkona käyttää ollenkaan (oli niin herkillä, etten turhaan halunnut kuljetella) ja koska ruoka oli niin nestemäistä, sitä pissaakin tuli paljon. Mutta ihan hyvällä mallilla ollaan jo kuitenkin! :) Hihnassakin kävellään nykyään todella hienosti. Vapaana neiti kuuntelee myös hyvin (jopa paremmin kuin ennen!) ja aina tulee kutsuttaessa luokse, vaikka välillä Kinan tekemiset olisikin kiinnostavampia. :D Seurailee siis aika paljon Kinaa ulkona. Lumo menee ulkona enimmäkseen omia menojaan eikä sitä kiinnosta muiden touhut, mutta sisällä kaikki koirat leikkii keskenään. Lumo ja Kina harvemmin, mutta Jeni leikkii molempien kanssa. :D Riiviö tuo pentu on edelleen, mutta pureminen sentään on vähentynyt! :D

Ollaan käyty Jenin kanssa nyt muutamaan otteeseen Mustin ja Mirrin pentutreffeillä. Ensimmäisellä kerralla Jeniä vähän jännitti ja neiti tyytyi katselemaan sivusta muiden menoa, mutta toisella kerralla Jeni oli kovin utelias ja leikkikin jo! Täytyy siis ehdottomasti jatkossakin käydä, koska Jenillä näytti olevan hauskaa. :)

Viime viikolla saatiin taas vieraita kun Jassu kävi koiransa Milon kanssa meillä. Lumo oli aika innoissaan, kun (leikattu) uros tuli taloon. ;) Lumollahan on siis juoksut tällä hetkellä. Tosin eiköhän nekin kohta jo lopu ja sitten neiti pääsee taas muiden mukana vapaana kirmailemaan. :) Kyläilyn jälkeen minä lähdinkin lääkäriin, koska oikean käden rannetta särki ihan kamalasti. Jännetulehdushan se, taas, kiitos kassatyön.

Viime sunnuntaina kävimme Nikon kanssa pitkästä aikaa Ikeassa ja Jeni meni ensimmäistä kertaa hoitoon. Haluan Jeninkin oppivan jo pienestä pitäen olemaan muualla hoidossa. Kinahan oli pienenä useasti Lauralla hoidossa ja iloisin mielin Laura otti Jeninkin vierailulle ja kuulemma hyvin oli mennyt. :)

3kk 3vko
Maanantaina Laura tuli Volkin kanssa meillä käymään. Jeni ja Volk löysi heti yhteisen sävelen ja kaksikon leikit olikin aika hurjat. :D Hauskaa näytti kuitenkin olevan ja leikkiessä Jeniltä irtosikin ensimmäiset hampaat! :) Sunnuntaina olimme myös vanhemmillani iltaa viettämässä ja Jeni näki pitkästä aikaa Remua. :) Remua ei ihan hirveästi kiinnosta tuommoinen pieni rääpäle, mutta eiköhän niistäkin tule vielä hyvät kaverit. Kinastakaan ei välittänyt alkuun, mutta nykyään vanhus voisi leikkiä Kinan kanssa koko ajan. :D

Minä kävin tällä viikolla taas lääkärissä, koska keskiviikkona nousi kuume ja kurkku on niin kipeä, ettei puhua voi. Tämä viikonloppu meneekin siis peiton alla. Ensi viikonlopuksi suuntaammekin taas Hartolaan! Sitä odotellessa. :)

Mitään kovin ihmeellistä ei siis ole tapahtunut. Normaalia arkea ja meidän arkihan pyörii töiden ja koirien ympärillä. :) Nikolla myös salin.

Ilokseni huomasin, että olemme saaneet monta uutta lukijaa! Tervetuloa! :)




torstai 8. tammikuuta 2015

Tilannekatsaus

Paras unikaveri 
En ole näköjään laittanut Lumosta tarpeeksi kuvia Facebookkiin ja tämäkös on aiheuttanut ihmettelyjä. Facebook-sivuni on tällä hetkellä aika pentupainoitteinen. Olen kuvannut lähinnä Jeniä ja minusta onkin ihan luonnollista kuvata kasvavaa pentua ja sen toilailuja, kuin aikuisia koiria. Uusimmasta tulokkaasta on myös tietysti eniten kerrottavaa eikä niitä pentukuviakaan mistään enää myöhemmin saa. Monia yhteiskuvia olen myös laittanut Jenistä ja Kinasta, koska sisarukset leikkivät, nukkuvat vierekkäin ja ovat yhdessä lähes koko ajan. Minä tunnetusti kuvaan (puhelimella) paljon ja haluan ikuistaa monet hetket ja yleensä ne tulee myös jaettua Facebookkiin.

Moni on siis ihmetelyt, onko Lumo vielä meillä (kun siitä ei ole kuvia niin paljon kuin ennen, eikä ole mukana yhteiskuvissa) - no tietenkin on. Lumo saa myös ihan normaaliin tapaan huomiota ja liikuntaa vaikka en niistä hetkistä kuvia ottaisikaan. Samoin Kina.

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, koirat ovat siis olleet eri tiloissa sisällä Jenin leuan murtumisen jälkeen. Alkuun Lumo ja Kina olivat samassa tilassa ja Jeni erikseen, koska ei saanut leikkiä. Muutama viikko sitten kävimme kuitenkin lääkärissä ja Jeni sai luvan leikkiä ja nähdä muita koiria. Siitä lähtien Kina ja Jeni ovat olleet samassa tilassa. Tytöillä onkin ollut hurjan hauskaa. 

Vielä tällä hetkellä Lumo on siis sisällä erillään muista koirista. Yleensä Lumo on makkarissa, koska viihtyy siellä. Useasti on myös meidän kanssa, mutta portin toisella puolella. Meillä on siis koiraportti eteisen (josta pääsee myös keittiöön, makkariin ja vessaan) ja olohuoneen välillä. Välillä ovat myös samassa tilassa ja ovat jopa vähän leikkineet, mutta vain valvotusti. En vain halua ottaa riskiä, että kävisi Jenin päälle uudestaan. Jeni on kuitenkin vielä niin pieni eikä leukakaan ole vielä täysin ennallaan. Jeni ei myöskään osaa yhtään varoa Lumoa.

Sitten on eri asia kun Jeni saa kokoa lisää ja leuka on täysin ennallaan. Jenin olisi myös hyvä oppia jättämään Lumo rauhaan. Nyt tietenkin Jeni on aina kovin innoissaan Lumosta ja haluaisi leikkiä. Kun ikää tulee lisää, voi Jeniltäkin vaatia enemmän, esim. mitä "pois" ja "ei" oikeasti tarkoittaa. Lumo osaa tietenkin mennä pois tilanteesta, mutta se ei hyödytä jos pentu ei osaa jättää toista rauhaan. En tosin tiedä olisiko asia näin, kun eihän Jeniä ensimmäisenä viikkonakaan kiinnostanut Lumo, mutta en halua kokeilla, varsinkaan vielä. Ruoan takiahan Lumo alun perin Jenin päälle kävi, mutta tiedä sitten miten helposti kävisi uudestaan (vaikka jostain muusta syystä), kun kerran on jo käynyt, joten vielä ollaan varovaisia vähän joka suhteessa.

Lumo muutenkin on meidän koirista itsenäisin ja viihtyy omissa oloissaan, joten tämä ratkaisu ei vahingoita ketään.

Lumo on myös nyt melkein pari kuukautta tehnyt juoksuja ja viikko sitten ne vihdoin alkoi, joten neiti on hakeutunut itse omaan rauhaan eikä ole ollut niin rentona pennun seurassa kuin aiemmin. Turha siis tässä vaiheessa ottaa mitään riskejä.

Lumo ei siis tule vielä jatkossakaan näkymään yhteiskuvissa. Väkisin en ala mitään kuvia ottamaan, vain todistaakseni sillä jotain, koska siihen minulla ei ole tarvetta. Olen mieluummin liian varovainen kuin kadun. Otan siis yhteiskuvia koiristani kun minusta siltä tuntuu ja tilanne sen sallii. Eli vaikka kuvaan lähinnä Jeniä tai Jeniä ja Kinaa, niin Lumo on kyllä edelleen täällä.

Minä kuitenkin tunnen koirani ja tällä hetkellä ratkaisumme on tämä. :)

Meidän arki sujuu siis tällä hetkellä oikein hyvin ja koirien erottelu on vain väliaikaista. Lenkit meillä sujuu normaaliin tapaan, välillä erikseen ja välillä yhdessä, riippuu onko esim. koirakavereita mukana. Joka päivä käydään kuitenkin koko lauman kanssa yhteislenkillä(kin).

Aikaisemmin kerroin, että olemme Jenin kanssa aloittaneet yksinoloharjoitukset. Päätin nyt kuitenkin laittaa Kinan Jenin seuraksi. Jeni on ollut paljon pieniä aikoja yksin ja nykyään myös työpäivien ajan. Vaihtelevasti on mennyt. :D Välillä saattaa (kiukku)haukkua esim. koko kaupassaoloajan ja välillä on aivan hiljaa. Pitkät yksinolot on mennyt yllättävän hyvin. Pieniä haukahduksia välillä, mutta suurimman osan ajasta on hiljaa ja nukkuu tai leikkii Kinan kanssa. Jes!

Loppiaisena meille tulikin yökylävieraita, nimittäin Jenna, Delia ja Hyrrä. Katseltiin koko ilta O.C:ta, herkuteltiin ja tietenkin juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Koirillakin oli hurjan hauskaa ja ainakin pari tuntia jaksoivat putkeen leikkiä. Sen jälkeen kyllä uni maistuikin. Seuraavana päivänä lähdettiin heti herättyä koirien kanssa parin tunnin lenkille. Oli aivan ihana sää! Sen kunniaksi kameratkin lähti mukaan. Kiitos Jenna seurasta! ♥

Kina, Hyrrä ja Delia 

2v 5kk
3,5kk