torstai 7. toukokuuta 2015

Jännän äärellä

Jo vuosia olen kärsinyt useasti toistuvista päänsäryistä sekä migreenistä ja sen takia syönkin joka päivä estolääkkeitä. Viime viikolla sain vihdoin lähetteen pään magneettikuvaukseen ja eilen 6.5.15 kävin Helsingissä kuvattavana.

Jännitin ja pelkäsin kuvausta tosi paljon etukäteen. Onneksi kuitenkaan ei ollut niin paha, kuin pahimmissa painajaisissani. 

Ennen kuvausta kaikki metallinen piti ottaa pois, eli minun tapauksessa huulikoru, sormus, korvikset, housut ja rintsikat. Omien housujen tilalle sain söpöt sairaalahousut! Hoitaja oli tosi mukava ja asettelikin siinä makoillessani mun hiukset ja hupparin hupun paremmin sekä laittoi korvatulpat. ;) Olin kuullut, että putkessa saisi kuunnella musiikkia, mutta mä en kyllä saanut. :/ Kone kylläkin paukkui siihen tahtiin, että sehän melkein meni musiikista. :D Kunnon teknoreivit! Kuvaus kesti noin 30min ja aika meni todella nopeasti. 

Ihme kyllä se putkilo, eikä edes naamalle laitettava kehikko alkanut ahdistamaan. Uskalsin jopa avata silmät siellä! Jännitti kuitenkin aika paljon (vaikka luulin olevani lopulta ihan rennoin fiiliksin), kun hengitys oli sen verran tiheää, että piti oikein keskittyä siihen hengittämiseen. :D Ja sen takia pelkäsin (mahan päällä olevien) käsien heiluvan. x) Kädet muutenkin lähti vähän luisumaan ja sen takia oli vähän tukala olo kun tiesi ettei saanut liikkua, mutta oma moka kun jätin ne vähän huonosti siihen mahan päälle eikä siellä tietenkään enää voinut asentoa korjata. En myöskään tiennyt saanko edes nielaista ja sitten kun muutaman kerran oli pakko, niin kuului pelottava ääni.. :D Onneksi kaikki kuitenkin sujui hyvin enkä onnistunut pilaamaan kuvia. 

Tänään kävin lääkärissä kuulemassa tulokset.

"Nähdään normaalit aivojen keskiviivarakenteet. Valkeassa aivoaineessa muutamia epäspesifisiä T2-voimistumia (näitä nähdään migreenipotilailla varsin tavallisesti). Muutoin aivojen signaali on normaalia, ei fokaalista. Ei infarktijälkiä, ei merkkejä ekspansioista. Kortikaaliset ja sentraaliset aivojen likvortilat ovat laajuudeltaan normaalit. Takakuopassa pikkuaivot ja aivorunko ovat säännölliset, samoin takakuopan likvortilat. Pons-kulmauksissa ei ekspansioita. Aivojen MK-löydös on normaali, ei selittävää."

Olo on helpottunut, vihdoin voin lakata murehtimasta ja nyt mulla ainakin on todistetusti (pelkkä) migreeni. Huh!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Mätsäri, yökylävieraita ja vappu Hartolassa


Sunnuntaina 26.4.15 päätettiin lähteä Suomen Sveitsinpaimenkoirat Ry:n järjestämään mätsäriin Masalaan (Kirkkonummi). Matka ei siis ollut pitkä (meiltä noin 10min mätsäripaikalle), joten lähdettiin vesisateesta huolimatta. Herätyskellon soidessa vielä mietin lähdenkö vai jäänkö nukkumaan, mutta Nina sai kuitenkin houkuteltua minut mukaansa. Niko vei meidät mätsäripaikalle, mutta ei itse halunnut tulla vesisateeseen seisomaan. :D Ihme tyyppi! Mukaan otin Kinan ja Jenin, koska jo kaksi koiraa sai minut tuskailemaan kerkeänkö molempia esittämään, joten Lumo jäi tällä kertaa kotiin. Mukaan neiti olisi kyllä päässyt jos Niko olisi lähtenyt mukaan, mutta ei nyt sitten päässyt kun ei ollut ylimääräisiä käsiä. Lumo oli varmaan ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä turhan pantiksi sateeseen seisomaan. :D

Paikalle päästyä menin heti ilmoittautumaan ja sitten jäätiin odottamaan kehien alkua. Kinan ilmoitin sekarotuisiin ja Jeni oli tarkoitus ilmoittaa isoihin pentuihin, mutta ulkomuototuomarin takia se ei onnistunut, joten Jenikin sitten piti ilmoittaa sekarotuisiin. Pöh.

Vesisade ei houkutellut porukkaa paikalle ja sekarotuisia olikin yhteensä vain neljä. :D Muissakaan kehissä ei tungosta ollut.. ;) Hah!

Kinan kanssa suunnattiin kehään ensimmäisenä ja parina oli pieni koiravanhus. Yleensä Kina on melko tyyni esiintyjä, mutta tällä kertaa häntä heilui ja neiti oli ihan täpinöissään! ♥ Vauhtia oli taas liikaa niin kuin yleensä ja Kina hieman väisti tuomaria, mutta seisominen sentään meni hyvin. Tuomari kehui kovasti Kinaa ja Kinan silmiä. Saatiin punainen nauha.

Sitten koiran vaihto ja Jeni kehään. Parina oli kokenut konkari, Kinan veli Kossu. Jeni ravasi hyvin ja vain muutaman kerran innostui ja yritti pompata ilmaan. Olin odottanut paljon pahempaa. :D Tuomari oli Jenin mielestä kiva ja neiti antoi hyvin kopeloida kaikkialta eikä ollut moksiskaan. Seisoa malttoi aina hetken kerrallaan ja muutaman kerran istahti, mutta sitten namin voimalla muistuteltiin mitä pitikään tehdä. :D Saatiin sininen nauha.

Heti perään alkoi sinisten kehä, eli Jeniä oli vastassa tämä suloinen koiravanhus. Nyt meni jo hieman paremmin, mutta huomasi kyllä, että Jeni on vielä kokematon pentu. :D Sijoituttiin toisiksi, eli Jeni oli sekarotuisten SIN2.

Sitten taas äkkiä koiran vaihto, Kina punaisten kehään ja tällä kertaa Kinaa vastassa oli veljensä Kossu. Sijoituttiin toisiksi, eli Kina oli sekarotuisten PUN2.

Kehien jälkeen jäätiin vielä juttelemaan tuomarin kanssa ja koiria kehuttiin kovasti. :) Saatiin kivat palkinnot, meidän kehä oli nopeasti ohi ja saatiin taas hyvää harjoitusta, joten kannatti kyllä käydä pyörähtämässä vaikka sää ei suosinutkaan.

Tämä oli tosiaan Jenin ensimmäinen mätsäri eikä olla harjoiteltu yyyhtään ja sen kyllä huomasi. :D Tyytyväinen olen silti! Kinan kanssa pitäisi myös alkaa harjoittelemaan ihan kunnolla. Aina ollaan vaan menty kehään ja siinä se. Hups. Ravaamista pitäisi eniten hioa, koska neiti tuppaa menemään vähän liian vauhdikkaasti. Kopelointia pitäisi myös harjoitella ja saada lisää positiivisia kokemuksia, koska Kina ei tosiaan tykkää vieraiden kosketuksesta (varsinkaan tällä tavalla, lenkeillä vieraat ihmiset ei yleensä kiinnosta, mutta välillä saattaa kyllä moikkailla ihan iloisestikin, varsinkin lapsia). Tämän takia ollaan yritetty käydä mahdollisimman usein mätsäreissä ja edistystä onkin jo tapahtunut, mutta nyt kun taas oli pidempi tauko, niin sen myös huomasi. Eli lisää treeniä vaan! :)


Tiistaina 28.4.15 Satu tuli poikien kanssa meille yökylään! ♥ Noin kuuden aikaan illalla tyypit kurvasivat pihaan ja koska vielä oli valoisaa ja ihana sää, päätettiin lähteä heti lenkille. Lenkillä vierähti pari tuntia ja välillä vain istuttiin keskellä peltoa jutellen ja kuvaillen onnellisesti kirmailevia koiria. Lenkin jälkeen käytiin kaupassa, tehtiin ruokaa, katsottiin leffa ja herkuteltiin.

Seuraavana aamuna nukuttiin pitkään, syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa ja sitten suunnattiin vesisateeseen lenkille. Vesisateesta huolimatta koirilla näytti olevan hauskaa ja vauhtia riitti edelleen. Lenkin jälkeen vaihdettiin kuivat vaatteet päälle, kaivettiin herkut esiin ja käperryttiin peiton alle leffaa katsomaan. Leffan jälkeen Satun pitikin jo suunnata kotia kohti. Jäi haikea fiilis, koska pian Satu ja pojat jo muuttavat Saksaan.. :( Onneksi ehdittiin vielä näkemään. ♥


Torstaina 30.4.15 töiden jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Hartolaa! Oli ihana ilma ajella ja jo valmiiksi hyvä fiilis, kun tiedossa oli kiva viikonloppu.

Kuten arvata saattaa, otettiin taas rennosti ja kivaa oli! Viikonlopun aikana lenkkeiltiin paljon, saunottiin, grillattiin, leivottiin, katsottiin leffoja, nukuttiin paljon ja syötiin hyvin. ;)